Miten hyväksyä suru elämässäsi ja ymmärtää sen merkitys?

Jotta voisimme kokea iloa, meidän on hyväksyttävä suru. Tämä on sen maailman periaate, johon kehomme on syntynyt ja johon tunteemme ja kokemuksemme kuuluvat. Kun surua on riittävästi, se rikastuttaa henkistä elämäämme ja tarjoaa tietoa, jota ilman persoonallisuutemme ja sen kehitys muuten pysähtyisi. Mutta miten suhtaudumme suruun, joka muuttuu kärsimykseksi ja jolla ei tunnu olevan alkua eikä loppua?

Mitä suru oikeastaan on?

Suru kuuluu tunne-elämämme ydinryhmään. Joskus se voi tulla ilman selvää syytä, ja joskus se on myrskyisä reaktio tiettyihin tilanteisiin. Se vaikuttaa sekä kehoon (surun aiheuttama stressi aiheuttaa muutoksia aivojen tasolla) että sieluun (suru koetaan epämiellyttävänä kärsimystilana). 

 

Mitkä ovat yleisimmät tilanteet, joissa koetaan surua?

Suru on reaktio menetykseen – esimerkiksi rakkaansa menetys, tai suru kumppanin eron jälkeen – nämä ovat todellisia menetyksiä. Mielemme tasolla, jolla on mielikuvituksen lahja, on kuitenkin mahdollista surra myös kuviteltuja (näennäisiä) menetyksiä – mahdollisuuksien menettämistä, vapauden menettämistä, turvallisuuden menettämistä (taloudellisen tai emotionaalisen turvallisuuden menettämistä – esimerkiksi suru vanhemman puolesta). Nämä menetykset liittyvät läheisesti aikamme ympäristöön ja ovat haaste meille jokaiselle.

 

Mikä on surun merkitys?

Suremme, kun mielemme päättää, ettei ole enää mitään syytä taistella ja ettei meillä ole enää mahdollisuutta vaikuttaa tai muuttaa tilannetta, jossa olemme. Surun tarkoitus on hidastaa kehoa edellisen stressin jälkeen. Tämä luo tilan, jossa voimme käsitellä tapahtunutta, samalla kun parannamme haavoja ja saamme hitaasti elämämme takaisin raiteilleen. 

 

Miten voimme voittaa surun, jos jo koemme sitä?

Suru vie oman aikansa. Mutta sisäinen äänemme kehottaa meitä usein pääsemään eroon surusta tai muusta ikävästä mahdollisimman pian. Ensimmäinen suositus on olla kärsivällinen itseämme kohtaan. Psykoterapeuttinen prosessi voi kuitenkin auttaa purkamaan surua, jolloin ammattilaisen kanssa kommunikoidessamme voimme ”työstää sen pois” terveellä tavalla ja varustaa itsemme tulevaisuudessa sisäisillä voimavaroilla, jotka auttavat meitä selviytymään helpommin vastaavista hetkistä.

suru

Entä jos suru kestää liian kauan?

On käynyt ilmi, että surun tärkeä piirre on se, että tietyn ajan kuluttua se hiipuu, se loppuu. Jos kannat vanhaa surua mukana elämässäsi tai jos sisäinen suru jatkuu, se on todennäköisesti elämänlaatusi ja jopa terveytesi kustannuksella (pitkittynyt suru voi aiheuttaa lisääntynyttä tulehdusta kehossa). Keskustelu ammattilaisen kanssa, olipa kyseessä sitten nettiterapia tai henkilökohtainen tapaaminen, voi olla hyvä lähtökohta tutkia aiheita, joita mielesi saattaa välttää, jos ne ovat liian uhkaavia.

 

Miten terapia voi auttaa minua pääsemään surun ansasta?

Surua ei tarvitse parantaa, se ei ole sairaus, vaan todiste siitä, että kaikki on ”paikallaan”. Vaikeinta on kuitenkin oppia työskentelemään sen kanssa – ymmärtää sitä, antaa sille riittävästi tilaa elämässämme ja antaa sen olla kumppanimme eikä vihollisemme. Nettiterapia auttaa sinua tässä prosessissa. Sen jälkeen se auttaa sinua tuomaan elämääsi kasvun mahdollisuuden kärsimyksen sijaan ja kokemaan tietoisesti paitsi surua, myös kaikkia muita tunteita.

Asiakkaan tosi tarina ja miten terapia auttoi häntä:

”Keväällä ja syksyllä en halua tehdä mitään, olen ärtynyt ja voimaton. Mitä enemmän yritän ponnistaa, sitä huonompi olo tulee. En koskaan hakenut ammattiapua, koska minulla ei ollut masennusta, tiesin sen. Mutta sitten eräs ystäväni kertoi minulle, ettei minunkaan pitäisi olla yksin suruni kanssa, ja suositteli psykoterapeuttia. Tunne siitä, että joku ei vähättele sitä, mitä käyt läpi, eikä yritä myydä sinulle taattuja neuvoja, oli korvaamaton. Pelkästään kuuntelemalla itseäsi tajuat, että olet paras ihminen auttamaan itseäsi. Ja tajusin, että luonnon tavoin minun on joskus hidastettava vauhtia, vietettävä enemmän aikaa siihen, mikä tekee minut onnelliseksi, ja ennen kaikkea puhuttava tarpeistani läheisimpien kanssa. Nyt en enää pelkää suruani, vaan olen hyväksynyt sen osaksi elämääni sisäisenä neuvonantajana, joka napauttaa minua olkapäälle aina, kun unohdan itseni.” 

Asiakkaan tarina